Ryhmät

Perhepartio on toimintamuoto, joka mahdollistaa yhteistä toimintaa koko perheelle partion arvojen mukaisesti. Perhepartio-ohjelma koostuu kuudesta aktiviteettikokonaisuudesta, jotka ovat arjen taidot, retkeilytaidot, kädentaidot, ulkoilutaidot, luontotaidot sekä lippukunnan toimintaan tutustuminen.

Ikäkausivastaava: Lea ”Kuksa” Haapala

Oravat

– Kokoontuvat 3 viikon välein
Johtajat: Kuksa, Ronja, Minea ja Malla

Sudenpennut ovat 7–9 -vuotiaita partiolaisia, joiden ryhmää kutsutaan laumaksi. Laumaa johtaa tehtävään koulutettu aikuinen, akela.

Leikit, seikkailut ja tarinat ovat sudenpentutoiminnassa tärkeitä. Viikoittaisissa laumailloissaan lauma oppii juttuja, joita ei koulussa opeteta. Lisäksi sudenpennut tapaavat toisiaan retkillä ja muissa partiotapahtumissa kuten kesäleirillä ja sudenpentujen partiotaitokilpailuissa.

Pohjolan Pirteiden sudenpennut kokoontuvat kaikki keskiviikkoisin. Yhtä aikaa toimii 1-2 ryhmää. Näin sudenpennut oppivat tuntemaan toisensa ja toimimaan isommassakin ryhmässä. Myös erilaisten leikkien järjestäminen on isolla joukolla monipuolisempaa.

Ikäkausivastaava: Päivi ”Käpy” Sarajärvi

Koiranpennut

– Syksyllä 2023 aloittaneet 1-2 luokkalaiset
– Kokoontuvat keskiviikkona 17:30 – 18:30 Alakololla
Johtajat: Tinde, Hanne

Tonnin Setelit

– Syksyllä 2022 aloittaneet 2-3 luokkalaiset
– Kokoontuvat keskiviikkona 18:45 -20:00 Alakololla
Johtajat: Käpy, Antti H.,Amanda, Anni, Vappu

Seikkailijat ovat 10–12-vuotiaita partiolaisia. Seikkailijoiden ryhmä on 10–15 hengen joukkue, joka jakaantuu kahteen tai kolmeen vartioon. Seikkailijajoukkuetta johtaa tehtävään koulutettu aikuinen, sampo. Kukin seikkailija saa vuorollaan opetella johtamista eli toimia vartionjohtajana tilanteissa, joissa toimitaan pienryhmissä eli vartioissa.

Seikkailijat opettelevat partion perustaitoja ja retkeilevät paljon. Lisäksi seikkailijajoukkueiden ohjelmaan kuuluu taitomerkkejä sekä partiotaitokisoihin osallistumista. Seikkailija matkaa tutkimusmatkailijan lailla: retkikeittimet, ensiapu, rakentelu ja solmut tulevat seikkailijoille tutuiksi!

Ikäkausivastaava: Mikko Lämsä

Alfa-Sudet

– 2014 syntyneet
– Kokoontuvat keskiviikkona 17:30 – 18:45 Alakololla
Johtajat: Mikko ja Nuppu

Pomppivat Pippurit

– 2012- 2013 syntyneet
– Kokoontuvat keskiviikkona 18.00- 19.15 Lämsänjärven leirikeskuksella
Johtajat: Lauri, Sannax, Anu K ja Mikko R

Tarpojiksi kutsutaan 12–15-vuotiaita partiolaisia. Tarpojat toimivat viikoittain kokoontuvissa vartioissa, tytöt ja pojat omissaan. Vartiossa on 4–12 tarpojaa. Tarpojavartiota johtaa yleensä samoaja, jonka tukena toimii aikuinen, luotsi. Vartiota voi myös johtaa aikuinen, jonka apuna toimii johtajaharjoittelua tekevä samoaja.

Ikäkausivastaava: Sara ”Nasu” Leinonen

Makkaraperunat

– 2011-2012 syntyneet
– Kokoontuvat keskiviikkona 18.00-19.15 Lämsänjärven leirikeskuksella
Johtajat: Minea, Malla

Viimeiset mammutit

– 2010 syntyneet
– Kokoontuvat maanantaina 18.00-19.30 Karjasillan vintillä
Johtajat: Fanny, Jossu ja Jussi P

Punaketut

– 2009 syntyneet
– Kokoontuvat tiistaina 18.00-19.30 Yläkololla
Johtajat: Saara

Phapinat

– 2007-2008 syntyneet
– ROK koulutus

    Samoajat ovat 15–17-vuotiaita partiolaisia. Samoajien vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vertaisjohtaja. Tehtävään koulutettu aikuinen johtaja, luotsi, suunnittelee toimintaa yhdessä vartionjohtajan kanssa, tukee vartionjohtajaa tehtävässään ja huolehtii tämän osaamisesta.

    Samoajien ohjelmaan kuuluu olennaisena osana ryhmänohjaajakoulutus eli ROK ja johtamisharjoittelu. Samoajat toimivat tarpojaikäisten vartionjohtajina.

    Ikäkausivastaava: Milja ”Minttu” Sallmén

    YP

    – Kokoontuvat noin kerran kuukaudessa
    Johtajat: Minttu / kiertävä johtaja

    Vaeltajat, 18–22-vuotiaat, toimivat projektien mukaisissa ryhmissä tai oman tai naapurilippukunnan vaeltajien kanssa kaikki yhdessä. Vaeltajaryhmä, vartio, on yhteisryhmä, jossa on 3–5 vaeltajaa. Vaeltajat kokoontuvat kerran tai kaksi kuussa.

    Vaeltajavartion vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vaeltaja. Ikäkauden aikuinen, luotsi, ohjaa vaeltajan henkilökohtaisen kehityssuunnitelman eli vaelluskartan tekemistä ja toteutumista.

    Ikäkausivastaava: Milja ”Minttu” Sallmén

    KKPM

    – Kokoontuvat noin kerran kuukaudessa
    Johtaja: Inkku

    Pyrimme käynnistämään PoPin aikuispartiota, joka kokoontuisi noin kerran kuukaudessa. Ota yhteyttä Mikkoon, jos olet kiinnostanut.

    Ikäkausivastaava: Mikko Lämsä

    Lippukunnassamme on aktiivista toimintaa kaikissa ikäkausissa sekä lisäksi paljon aktiivisia aikuisia. Sudenpennuista tarpojiin meillä on useampi ryhmä joka ikäkaudessa. Kokoontuminen on viikoittaista. Meillä toimii lisäksi perhepartio, joka kokoontuu 1-2 kertaa kuukaudessa. Samoajista ylöspäin toimintaa ei ole viikoittain, vaan se muuttuu enemmän projektimaiseksi. Samoajiin siirryttäessä toiminta alkaa ROK-koulutuksella. Aikuiset toimivat nuorten ja lasten tukena erilaisissa projekteissa ja sopimuksen mukaan eri-ikäkausien johtajina. Meillä on mahdollista toimia ryhmänjohtajana myös esim. kerran kuukaudessa -sopimuksella.